Etelä-Suomen Osasto 009
Tietoa osaston toiminnasta, tapahtumista sekä muista merimiehen arkea helpottavista asioista.
Osaston toiminnan tarkoituksena on järjestää ja tukea aktiivimerenkulkijoiden virkistystoimintaa mm. retkin, teatterin, pikkujoulujen ja muiden vapaa-ajan tapahtumien etujen muodossa, kuten lomatuki ja museokorttituki. Otamme vastaan herkällä korvalla erilaisia ideoita jäsenistöltämme.
Uutiset

Etelä-Suomen osaston kevätkokouksessa kuultua...
4.5.2025
Kesällä 2025 Etelä-Suomen osasto järjestää kaksi 009 jäsentapahtumaa: elokuussa tarjolla olisi kesäteatteria ja lokakuussa jalkapallo-ottelu.
Ihan Tuuliajolla musikaalikomedia kertoo 80-luvulla järjestetyistä Tuuliajolla -kiertueesta Saimaan rantakaupungeissa, missä yhden viikon kestänyt kiertue Suomen suvessa matkattiin S/S Heinävedellä ja esiintyjinä mukana olivat Eppu Normaali, Juice ja Hassisen Kone. Luvassa siis ikoninen 80-luvulla järjestetyn kiertueen teemoihin pohjautuva kesäteatteri!
Ihan Tuuliajolla, torstai 14.8.2025 klo 14, Uittamon kesäteatteri, Turku.
Tapahtumasta, hinnoista ja ilmoittautumisesta tullaan informoimaan lisää aluksien ilmoitustauluilla ja täällä verkkosivuilla kesäkuun aikana.
https://www.musiikkiteatteri.fi/ohjelmisto/ihan-tuuliajolla/
MM-karsintaottelu Suomi - Liettua, 9.10.2025 klo 19, Olympiastadion, Helsinki.
Etelä-Suomen osaston osuus 009 jäsenelle lipun hinnasta on esim. 50% (esim. hintakategoriat 4, 5, anniskelualue HL 5 ja anniskelualue HL 6, kuitenkin siten, että kaikki jäsenet menevät samaan katsomolohkoon) eli noin 25-30 euroa. Osaston korvausosuus on toistaiseksi alustava, eli myös jäsenelle jäävä hinta on alustava. Hinta tarkentuu kesäkuun aikana.
Huom! Tämänkin tapahtuman ilmoittautuminen hoidetaan kootusti myöhemmin laivojen ilmoitustauluille tulevilla ilmoittautumisohjeilla ja yhdyshenkilöllä. Ohjeet tulevat tästäkin tapahtumasta myös näille verkkosivuille.
***
Vanhoina etuina 009 jäsenille jatkuu Museokorttituki (kerran vuodessa joko Suomen kortti 26e tai Viron kortti 20e) sekä SMU:n mökkien lomatuki (maks. 7 pvää/vuosi).
Tapahtumat
Liity jäseneksi
Suomen Merimies-Unioniin liittyminen tarjoaa työntekijöille useita etuja. Ensinnäkin, unioni edustaa jäsentensä etuja työmarkkinoilla ja neuvottelee paremmista työehdoista, palkoista ja työsuhteista. Liittymällä unioniin työntekijät saavat myös tukea ja apua mahdollisissa työriidoissa tai ongelmatilanteissa. Lisäksi unioni tarjoaa koulutusta ja tietoa, joka voi auttaa työntekijöitä kehittymään ammatillisesti. Yhteisöllisyys ja verkostoituminen muiden merimiesten kanssa ovat myös tärkeitä syitä liittyä unioniin. Yhdessä olemme vahvempia! Liity nyt!